LocFeed

Ala-Malmin tori 1, 00700, Helsinki

Mutaveijarit: Joulutouhotus -konsertti

Ala-Malmin tori 1, 00700, Helsinki
Mutaveijarit: Joulutouhotus -konsertti

Dates:

- Sat, 5 Dec 2026, 10:30–11:15

- Sat, 5 Dec 2026, 14:00–14:45

Joulua, joulua odotellaan, odotellessa touhutaan!

Mutaveijarilassa on koittanut talvi ja joulukin jo lähestyy. Hulvattomien talvitouhujen lomassa Mutaveijareilla on vielä kuitenkin kaikki jouluvalmistelut aivan kesken! Riisipuuroresepti on hukassa, joululahjat tekemättä ja joulusiivous aivan puolitiessään. Jouluhässäkkä on valmis!

Onneksi joulupuuhat sujuvat yhdessä leikiten. Tule mukaan talviseen konserttiin valmistautumaan jouluun laulaen ja leikkien Mutaveijareiden kanssa. Konsertissa kuulet Mutaveijareiden omia jouluisia sekä talveen sopivia lauluja, sekä tapaat tuttuja hahmoja Mutaveijarilasta ja ehkäpä jostain pohjoisempaakin!

Mutaveijarit on riemukas lastenmusiikkiyhtye, joka on tunnettu valloittavasta lavaesiintymisestä ja mukaansatempaavista lauluista. Yhtye yhdistelee kappaleissaan rohkeasti ja monipuolisesti eri musiikkityylejä aina kansanmusiikista skahan ja popista tuutulauluun. Yhtyeen jäsenet ovat musiikin ja musiikkikasvatuksen ammattilaisia ja työskentelevät yhtyeen lisäksi monipuolisesti erilaisissa musiikkipedagogisissa tehtävissä.

Mutaveijarit: Veikko Muikku, Johanna Mäkitalo, Mari Nieminen, Jussi Nikula, Miia Reko, Eveliina Saikkonen, Saija Santavirta, Leena Untamala

Kesto: n. 45 min

Ikäsuositus: 0–10 v.

Cost: 8€

Bookings: Booking information is available from the event source.

Categories: Lastentapahtumat, Musiikki, Malmitalo, Suomi, Ruotsi, Englanti, son mexicano, children (age groups)

More information: http://www.malmitalo.fi/en/events/event/546FEC61D6FF1D67223BFD5C4C903793/Mutaveijarit_Joulutouhotus_-konsertti

Source: Event information supplied by City of Helsinki Linked Events.

kulke:69320.jpg