LocFeed

Töölönlahdenkatu 4, 00100, Helsinki

Raamisaha professorin korvassa -kirjan esittely

Töölönlahdenkatu 4, 00100, Helsinki
Raamisaha professorin korvassa -kirjan esittely

Dates:

- Tue, 8 Sept 2026, 17:00–18:00

Tervetuloa Tapio Lampisen Raamisaha professorin korvassa -kirjan esittelyyn Oodin Saarikoski-matolle tiistaina 8.9. klo 17.

Professori Tapio Lampinen tekee unohdetuksi halutun Suomen taloushistorian ajan taitavasti näkyväksi syvällisesti yksilön kohtaloihin paneutuvalla omakohtaisella kertomuksellaan.

Lampinen menetti isänsä kolme ja puolivuotiaana. Äiti elätti perhettä jatkamalla isän monista bisneksistä torikauppaa. Näin isättömälle pojalle Porin kauppatorista tuli lapsuuden ympäristö. Poika yritti omalta osaltaan auttaa perheen taloutta suorittamalla monia palveluksia, joista sai palkaksi aina muutaman kolikon.

Äidin jouduttua luopumaan torikaupasta hän palasi nuoruutensa ammattiin, kotiapulaiseksi. Seitsemäksi kesäksi pojan kesien ympäristöksi tuli Rosenlew-yhtiön tehtaat: Seikun saha ja pussitehdas. Aistien maailma oli aluksi vastasahatun puun tuoksu, mutta muuttui sitten koneiden kuuloa vahingoittaneeksi meluksi.

Teologian opiskelun myötä ympäristöksi tuli helsinkiläinen ylioppilasasuntola Satakuntatalo. Se tarjosi opiskelijalle myös ansiotyötä.

Suurta maailman laajentumista merkitsi kahden kesän työskenteleminen Ruotsin tehtaissa. Työtovereina oli siirtolaisia yli 120 maasta joukossa myös suomalaisten suuren maahanmuuton ensimmäiset pioneerit. Muut olivat toisen maailmansodan suomalaiset työttömyyden liikkeelle ajamia.

Tarina alkaa pojan paljaiden jalkojen vilistäessä torin mukulakivillä. Aikaa myöden jaloilta vaadittiin paljon seisomista lopulta kuumuutta hehkuvalla lattialla.

Tarina on introspektiivistä historiankirjoitusta elämästä kuuden seitsemän vuosikymmen takaa.

Cost: Free

Categories: conversation, cultural events, literature

More information: https://api.hel.fi/linkedevents/v1/event/helsinki:agpums7tqy/

Source: Event information supplied by City of Helsinki Linked Events.

helsinki:agpums7tqy.jpg