Dates:
- Wed, 28 Oct 2026, 18:00–19:30
Syksyllä 2026 julkistettavissa kahdessa kokoelmassa toistuu teemana se, mitä saa sanoa ja mitä runoilija saa sanoa. Kokoelmien runoilijat kirjoittivat myös neuvostoaikana, jolloin sensuuri oli milloin ankarampi, milloin hieman lievempi. Nykyaikanakaan tosin ei ole itsestään selvää se, mitä saa sanoa.
Kaksi kirjaa muodostavat toisiaan täydentävät rinnakkaisteokset. Ensimmäinen kirjoista on viiden runoilijan antologia. Toisessa esiintyy yksi runoilija, suomalaistenkin tuntema Guntars Godiņš, joka on kääntänyt paljon runoutta suomesta ja virosta, virosta myös proosaa. Godiņšilla on laaja tuotanto, ja nyt esiteltävää kokoelmaa varten kääntäjä sai myös pinkan aivan uusia, vielä julkaisemattomia runoja.
Mirja Hovila lukee ääneen suomentamiaan runoja, puhuu runoilijoiden elämätarinoista ja keskustelee myös runon kääntämisen ihanuudesta ja hankaluuksistakin.
Mirja Hovila perusti vuonna 2016 PAPERIPORO-kustantamon rakkaudestaan Latvian kirjallisuuteen ja kulttuuriin. Latvian ulkoministeriö on myöntänyt Hovilalle kunniakirjan työstä, jolla hän on tehnyt Latviaa tunnetuksi Suomessa.
Vapaa pääsy, tervetuloa lämpimästi!
Opistotalon julkisivu- ja kattoremontti saattaa (edelleen) aiheuttaa muutoksia ja häiriöitä opetukseen.
Cost: Free
Categories: lectures
More information: https://api.hel.fi/linkedevents/v1/event/kursor:9161570/
Source: Event information supplied by City of Helsinki Linked Events.

